Olipa kerran hollantilainen kotiäiti, joka kehitti hienoja virkkausohjeita. Olipa kerran myös Taito-lehden toimittaja, joka valitsi kotiäidin teelmykset lehteen esiteltäväksi. Ja olipa vielä askarteluholisti, joka tilasi hollantilaisen kotiäidin verkkokaupasta ohjeen hameverkkoon ja alkoi virkata.

Lankaa ei mennyt paljoa. (Mustaa piti ostaa lisää.)

Aikaa meni. Välillä ohjeita (sentään englannin-, ei hollanninkielisiä) oli vaikea seurata, mutta ohjeiden kuvat olivat hyvät. Valmista tuli pala kerrallaan.

Nyt pääsisi jo pyöräilemään! (Lastenstuin ikävä kyllä peittää osan lopputuloksesta, mutta realiteetteja ei nyt väistellä.)

 

Minun kun on niin vaikea heittää mitään pois, niin varastoista löytyy yhtä ja toista, kuten vaikkapa olohuoneen vanha pöytä (joka ei kelvannut kenellekään), pala Marimekon Lomapäivä-kangasta (joka ei sitten sopinutkaan verhoksi) ja vanhan petarin sisus.

Yhdistelemällä ne päätyivät saunan pukuhuoneen penkiksi.

Penkin alle löytyi varastosta sopivat korit lasten kenkäkoreiksi. Omistajaa osoittamassa on etunimen alkukirjain (peräisin naulakoista, joista ruuvattiin koukut irti).

Ikkunoiden vaihdon myötä myös ruudutus vaihtui, mikä mahdollistaa uudet verhovariaatiot. Kokeeksi tein todella matalat valelaskosverhot; eri mittaiset ja kuviot miten sattuu. En ole aivan tyytyväinen, mutta näillä nyt mennään. Pääseepä ainakin valoa huoneeseen!

Jämäpalalla päätin päällystää anopin kätköistä löytyneen nahkarahin. Tulos on aika veikeä:

Näköjään lomalla pitää tehdä mekko. Nyt se syntyi vielä karkauspäivänä, vaikken kangasta tänään saanutkaan (en tosin kosinutkaan; tiedä vaikka olisi suostunut). Kangas löytyi Salon suurkirppikseltä viime lauantaina, ja heti näin sen mekkona. Vetoketju ja metri mustaa vuorikangasta - ainekset olisivat siinä.

Kaava on vanha tuttu, takin kaavasta muunnettu. Pituus jäi sen verran naftiksi, että kaivoin palan mustaa lakanakangasta helmasuikaleeksi.

Kangas on Marimekkoa, Per-Olof Nyströmin vuonna 1952 lanseerattua Helsinki - Helsingforsia, joka nyt on tuotannossa taas (ilmeisesti muotoilupääkaupunkivuoden kunniaksi).

Kun pitkään aikaan ei tee mitään, voi jonain päivänä rysäyttää vähän enemmän.

Ensiksi valmistuivat pojalle ylläriverhot Angry Birds -kankaasta. (Pikkusisko malliksi dataa kuvassa.)

 

Seuraavaksi vuorossa oli mekko. Haaveilin kangasta ensin verhoiksi, vaan oli liian suurikuvioista meille. Mekon malli on Amy Butler -takin kaavoista (Suuri Käsityö 2/2011) muokattu, selässä vetoketju.

Sitten läjä sytykeruusuja (sattumalta saivat samoja sävyjä kuin mitä mekossa on!).

Ja vielä vähän joulupakettikortteja. Kuparitussi oli valmiiksi kuiva, siitä vastaanottajien nimissä oleva söhellysreunus...